Maa-artisokkakeitto pekonin kera

Sain kotiinkannettuna pussin täynnä tuoreita maa-artisokkia Tätältä ja Christeriltä (juu, sama Christer joka on tehnyt ihanan tomaattikeiton!). Kiitos kaunis! Itse asiassa olen vain kerran aikaisemmin maistanut tätä mukulaa ja silloin keiton muodossa. Joten koska minulla ei ollut sen enempää aikaa lukea maa-artisokkien eri käyttömahdollisuuksista, päätin tehdä keiton saamistani herkuista. Keitosta tuli kermaista sekä herkullista ja uskallan melkein väittää, että oma keittoni oli parempaa kuin se, jota maistoin vuosi sitten :) (Minun täytyy kyllä sanoa anteeksi kovasti keiton keittäneelle kokille, mutta omani oli tosiaan herkullisempaa!)

Pekoninpalojen tehtävä oli lisätä hieman “puruvastusta” ja suolaisuutta keittoon. Pekonin voi korvata myös esim. parmakinkulla, joka on kuivatettu uunissa oikein rapeiksi siivuiksi.

Joten tässä resepti hyvään ja kermaiseen maa-artisokkakeittoon:

Maa-artisokkakeitto pekonin kera (noin 4 hlö:lle)

  • Öljyä ja voita paistamiseen
  • 2 salottisipulia
  • ½ röd chili (tai oman maun mukaan)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • noin 500 g maa-artisokkia
  • 2 perunaa
  • 2½ dl valkoviiniä
  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 kana- tai kasviliemikuutio
  • 1 rkl sitruunamehua
  • pippuria
  • tuoretta timjamia
  • 1 pkt pekonisiivuja
  1. Kuori artisokat sekä perunat ja laita ne kylmällä vedellä täytettyyn kulhoon, jotta ne eivät hapettuisi eriväriseksi.
  2. Kuori ja pilko salottisipuli ja valkosipuli.
  3. Huuhtele ja hienonna chili.
  4. Laita kattilaan hieman öljyä ja voita ja kuullota sipulia, valkosipulia sekä chiliä kunnes sipuli on hieman läpikuultavaa.
  5. Pilko perunat ja artisokat pienemmiksi paloiksi ja paista niitä sipulin kanssa noin 5 minuuttia.
  6. Kaada joukkoon valkoviini ja anna porista toiset 5 minuuttia.
  7. Lisää kerma ja liemikuutio. Sekoita ja anna porista hiljalleen.
  8. Kun peruna ja artisokat ovat pehmeitä, soseuta keitto aivan sileäksi sauvasekoittimella.
  9. Mausta sitruunamehulla, timjamilla ja pippurilla. Lisää hieman suolaa, jos haluat.
  10. Paista pekoni suhteellisen kovaksi. Anna valua talouspaperilla.
  11. Leikkaa pekoni paloiksi ja tarjoile keiton kanssa.
  12. Jos haluat, voit myös pisteenä i:n päällä tarjoilla hyvää leipää.

Share

Samettinen kesäkurpitsakeitto pekonin kera

Seison pihalla tyttöjen kanssa, kun naapurimme vastapäätä kutsui meitä. Tervehdimme tietenkin aina toisiamme ja vaihdamme välillä pari sanaa, mutta tänään hän huusi meille innoissaan kädet huiskien. “Ooookei”, ajattelin, mitäköhän nyt? En ehtinytkään ajatella sen enempää, ennen kuin hän nosti ilmaan kolme suurta kesäkurpitsaa ja kysyi, olisiko meillä niille käyttöä. Kerrassaan loistavaa! – tämän lähituotetumpaa ja luomumpaa saa hakea (ellei itse viljele niitä, tietenkin). Otin kasvikset ilomielin vastaan ja aloin oitis selailla päänsisäisiä reseptejäni. Nämä kesäkurpitsat ovat tietenkin niin hyviä, että voisimme syödä ne sellaisinaan, mutta kolme suurta kesäkurpitsaa riittävät hyvin niin raakana nautittavaksi että joksikin hyväksi ruoaksi valmistettavaksi.

Ensimmäinen ruokalaji oli supermaukas kesäkurpitsakeitto rapeaksi paistetun pekonin kanssa. Oih, kuinka hyvää. Tein keitosta hieman hienostuneemman lisäämällä valkoviiniä, joka oli ehdottomasti piste i:n päällä (perustelin viinin oston näin keskellä viikkoa sillä, että kesäkurpitsa oli ilmaista ;) )! Tilde ja Meja söivät niin, että napa rutisi ja parasta oli kun Tilde seuraavana aamuna sanoi: “Äiti, haluaisin niin syödä keittoa tänään, koska se oli mielestäni niin hirmuisen hyvää.” Tytöllä on sana hallussa ;)

Joten kiitos tästä hyvästä ruoasta, naapurit! (Ehkä he ymmärtävät lahjoittaa pari kesäkurpitsaa lisää, jos alan roikkua aidan läheisyydessä joka päivä?! :) )

Samettinen kesäkurpitsakeitto pekonin kera 

  • Noin 700 g kesäkurpitsaa
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • hieman gluteenitonta soijakastiketta
  • 1-1½ dl valkoviiniä
  • 4 dl vettä
  • 1 kana- tai lihaliemikuutio (käytin itse suosikkiani, Fond du Chef)
  • 1 dl punaisia tai vihreitä linssejä
  • mustapippuria
  • noin 2 rkl tuoretta timjamia, hienonnettuna
  • noin 180 g pekonia siivuina
  1. Kuori sipuli sekä valkosipuli ja pilko pieneksi.
  2. Huuhtele kesäkurpitsa ja leikkaa kuutioiksi.
  3. Kuullota sipuli ja valkosipuli kattilassa.
  4. Kaada päälle hieman soijakastiketta (noin 1 tl) ja paista vielä hetki, kunnes sipuli on läpikuultavaa.
  5. Lisää kesäkurpitsa ja paista hetki sipulin kanssa.
  6. Lisää joukkoon valkoviini ja kiehauta. Anna porista noin 5 min.
  7. Kaada päälle vesi ja lisää liemikuutio.
  8. Huuhtele linssit ja lisää keittoon.
  9. Mausta pippurilla ja timjamilla. Anna hiehua kannen alla noin 25 min.
  10. Paista sillä aikaa pekonisiivut oikein rapeiksi ja aseta talouspaperille.
  11. Leikkaa veitsellä tai saksilla pieneksi ja aseta kulhoon tarjoilua varten.
  12. Tarkista, että kesäkurpitsa varmasti on pehmeää ja soseuta sauvasekoittimella keitto sileäksi.
  13. Tarjoile pekonipalojen ja miksei myös herkullisen leivän kanssa.

Share