Karppihampurilainen

Löysin eräästä blogista kiinnostavan reseptin vähähiilihydraattisiin hampurilais”leipiin”, joita halusin ehdottomasti kokeilla. Kuten ehkä olette huomanneet aiemmista resepteistäni, en syö vähähiilihydraattisesti. On kuitenkin aina hauska kokeilla hieman eri reseptejä ruokavaliosta riippumatta. Hampurilaiset näyttivät niin hyviltä eilen, että oli pakko kokeilla niitä. Itse hampurilaisleipä ei omasta mielestäni ollut mikään täys kymppi (olen kai liian rakastunut omaan leipääni). Tämä “leipä” ei toki maistunut pahalta, mutta muistutti koostumukseltaan enemmän munakasta, eikä oikeastaan tuonut mitään hampurilaiseen. Mutta se on ehdottomasti hyvä vaihtoehto tavalliselle leivälle, jos joskus haluaa tai on tarve vaihtaa se toiseen versioon.

Tein tietenkin omat purilaispihvini ja maanmainiota valkosipulimajoneesia. Unohdin ostaa cheddarjuustoa, joka varmasti olisi ollut piste i:n päällä. Tein puolikkaan erän hampurilaisleipiä, mutta minulla ei ollut pellavansiemenrouhetta kotona, joten käytin kokonaisia siemeniä. Hyvin onnistui :)

 Karppihampurilainen

Karppihampurilainen, gluteeniton

Leipä:

  • 6 kananmunaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl psylliumkuitua (Fiberhusk)
  • 200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 6 rkl pellavansiemenrouhetta

Pihvit:

  • 400 g jauhelihaa
  • 1 kananmuna
  • mustapippuria
  • suolaa
  • 1 valkosipulinkynsi

Valkosipulimajoneesi:

  • 1 dl majoneesia
  • 2 tl ranskankermaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl ruohosipulia
  • suolaa

Muita höysteitä:

  • salaattisilppua
  • tomaattisiivuja
  • maustekurkkusiivuja
  • ketsuppia
  • punasipulia
  • cheddarjuustoa
  1. Leipä: Säädä uuni 200°C.
  2. Erottele kananmunankeltuaiset valkuaisista.
  3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
  4. Vatkaa keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja lisää muut ainekset.
  5. Sekoita varovasti keltuaisseos valkuaisvaahtoon ja anna seoksen turvota noin 10 min.
  6. Tee 8 kpl kekoa leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunissa noin 15 min tai kunnes leivät ovat kauniin värisiä.
  7. Pihvit: Sekoita keskenään jauheliha, suola ja pippuri.
  8. Purista joukkoon valkosipulinkynsi ja sekoita hyvin.
  9. Muotoile neljä pihviä (hieman suurempia kuin leivät) ja paista lämpimällä pannulla voissa tai öljyssä.
  10. Majoneesi: Sekoita keskenään majoneesi ja ranskankerma.
  11. Purista joukkoon valkosipulinkynsi ja leikkaa saksin joukkoon ruohosipuli. Sekoita.

Täytä hampurilaiset makusi mukaan ja tarjoile esimerkiksi ranskanperunoiden kanssa (mutta jätä ne pois jos haluat vähähiilihydraattisen aterian, tietenkin! Silloin lisukkeeksi sopii esim. coleslaw). Täydellinen perjantaiherkkuruoka!

gluteeniton karppihampurilainen

Share

Gluteeniton täytetty pitaleipä

Oi, oi, oi, kun olen nauttinut viikonloppuna! Äitini oli vierailulla, joten panostin lauantaiseen iltapalaamme hieman enemmän. Koska äidilläkin on keliakia, on erityisen hauskaa leipoa gluteenitonta leipää – voimme sitten syödä ja nauttia yhdessä. Löysin MixWellin kotisivuilta pitaleipäreseptin, jota vain oli pakko kokeilla. Ohje oli helppo toteuttaa, eikä vaatinut montaa ainesta. Mutta oi, kuinka hyvää siitä tuli! En muista syöneeni gluteenitonta pitaleipää aiemmin, mutta voin luvata, ettei tämä ole viimeinen kerta! Leivästä tuli pehmeää, mehevää ja hyvää. Herkullisten täytteiden kera söin sitä niin, että melkein halkesin. Suosittelen kovasti tätä leipää, jos haluat joku ilta laittaa jotain hyvää! Täytteenä meillä oli jauhelihapihvejä, salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kahta eri maustettua majoneesia: valkosipuli-chili sekä ruohosipuli-persilja. Mmm, taas herahtaa vesi kielelle ;)

Gluteeniton täytetty pitaleipä

  • Leipä (8 kpl):
  • 25 g hiivaa
  • 3,5 dl haaleaa vettä
  • 3 rkl öljyä
  • 0,5 dl perunakuitua (Pofiber)
  • 0,5 tl suolaa
  • 5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (esim. MixWell)

Pihvi:

  • 700-750 g naudan jauhelihaa
  • 2 kananmunaa
  • noin 2 rkl sinappia
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • pippuria
  • chilijauhetta tai –hiutaleita
  • juustokuminaa

Lisukkeita:

  • salaattia (mielellään rapeaa)
  • kurkkua siivuina
  • tomaattisiivuja
  • paprikatankoja
  • paistettuja sipulirenkaita
  • majoneesia valinnanvaraisesti maustettuna
  1. Leipä: Liuota hiiva haaleaan veteen ja lisää öljy.
  2. Sekoita joukkoon perunakuitu, suola ja jauhoseos. Työstä taikina huolellisesti, mielellään taikinakoukuilla noin 5 min.
  3. Anna taikinan kohota noin 30 min.
  4. Vaivaa taikinaa jälleen hetki taikinakoukuilla. Taikina on suhteellisen tahmeaa. Jauhota työpöytä ja muotoile jauhotetuin käsin taikina pitkoksi.
  5. Leikkaa pitko kahdeksaan yhtä suureen osaan ja muotoile ne litteiksi, pyöreiksi leiviksi leivinpaperilla vuoratulle pellille.
  6. Anna kohota noin 30 min.
  7. Säädä uuni 200°C.
  8. Paista 10-15 min.
  9. Leikkaa leipiin “tasku” ja täytä pihvillä sekä lisukkeilla.
  10. Pihvi: Hienonna sipuli raastimella tai tehosekoittimella. Kaada sipuli kulhoon.
  11. Purista joukkoon valkosipulinkynnet ja lisää sinappi sekä mausteet.
  12. Lisää kananmunat ja sekoita.
  13. Vaivaa joukkoon jauheliha, kunnes massa on tasainen.
  14. Muotoile suuriksi pihveiksi, painele ohueksi ja paista pannussa. Käytä reilusti voita!
  15. Paista molemmin puolin, kunnes pihvi on läpikypsä.
  16. Täytä pitaleipä pihvillä sekä lisukkeilla. Pus kii!

Jälkiruoaksi söimme mini-pavlovaa (majoneesista jäljelle jääneistä kananmunan valkuaisista) rahka-limetäytteellä ja tuoreilla mansikoille sekä vadelmilla! Oih, sanomattoman hyvää!

(Täytettä varten vatkasin 2 dl kuohukermaa, noin 100 g rahkaa, 2 tl vaniljasokeria ja 1 rkl limemehua sekä hieman limenkuoriraastetta ja tuoreita mansikoita… Raikasta marengin vastapainoksi).

Share

Reippaan Helenin perunasalaatti

Tämä salaatti herättää mielessäni paljon muistoja. Haarukallinen salaattia palauttaa mieleeni meren tuoksun, auringon lämmön ja lokkien huudot… Lapsuudessani söin tätä herkullisen kermaista salaattia joka kesä, usein jollakin saarella kauniissa saaristossamme. Reipas Helen ei ole kukaan muu kuin pikkuserkkujeni äiti ja vaikken ole Helenan tekemää salaattia saanut vuosikausiin, kantaa se edelleen hänen nimeään (Helenin reseptin mukaan kuuluu salaatissa olla myös ½ tl rakuunaa, mutta sen olen jättänyt pois).

Salaatti sopii täydellisesti hyvän grillipihvin kaveriksi tai muun grilliruoan kylkiäisiksi… Syö ja nauti, tämän kesäisempää makua saa hakea! Kiitos Helen! :)

 Reippaan Helenin perunasalaatti

  • 600 g keitettyä, kylmää perunaa (mielellään varhaisperunaa)
  • 1 dl majoneesia
  • 1 dl kermaviiliä tai ranskankermaa
  • 1 veitsenkärki cayennepippuria
  • 1 nippu tilliä
  • 1 nippu persiljaa
  • 1 nippu ruohosipulia
  • suolaa
  • pippuria
  1. Paloittele perunat pienemmäksi ja laita kulhoon.
  2. Sekoita muut ainekset toisessa kulhossa, mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Kaada majoneesikastike perunoiden päälle ja sekoita.
  4. Säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.

 

 

Share

Kotimajoneesi, perusresepti

Olen jäänyt aivan koukkuun kotimajoneesiin. Sen jälkeen, kun maistoin itsetehtyä majoneesia, jäin kiikkiin. Enpä usko ostavani kaupan majoneesia enää… mikä ero! Olen kyllä tiennyt aikaisemminkin, että makuero on huima. Ongelmana on kai ollut, että luulin aiemmin majoneesin olevan lähes mahdoton tehdä itse, joten en ole koskaan kokeillut.

Nyt minun ei pitäisi kirjoittaa, kuinka helppoa tämän majoneesin tekeminen on (vaikka se sitä onkin :) ) sillä silloin useimmiten epäonnistuu. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka helppoa tämän sametinpehmeän majoneesin valmistus on. Sähkövatkain täysteholle ja muista: kananmunien on oltava huoneenlämpöisiä!

Tästä ohjeesta tulee noin 3 dl valmista majoneesia. Majoneesin voi halutessaan maustaa esimerkiksi valkosipulilla.

 Kotimajoneesi, perusresepti

  • 3 kananmunan keltuaista, huoneenlämpöisinä
  • n. 1 rkl sinappia
  • 2-3 dl rypsiöljyä
  • suolaa
  • n. 1 rkl sitruunamehua
  1. Laita keltuaiset ja sinappi kulhoon (mielellään ruostumatonta terästä).
  2. Vatkaa keltuaiset sähkövatkaimen suurella teholla ja kaada kulhoon samanaikaisesti huoneenlämpöinen öljy ohuena vanana.
  3. Vatkaa ja lisää öljyä kunnes majoneesi saa sopivan koostumuksen.
  4. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja suolaa oman maun mukaan.
  5. Halutessasi voit vielä maustaa majoneesin. Aseta jääkaappiin.

 

 

Share

Maissi-ruohosipulinyytti

Grillikausi alkaa lähestyä loppuaan, vaikka tuntuukin siltä, ettei se kunnolla ehtinyt alkaakaan. Sää ei ole ollut parhaimmasta päästä, mutta grilli on silti ollut kuumana monta kertaa viikossa. Tämä nyytti on ehdoton grillilisukesuosikki. Jos grillaamme, on melkein varmaa, että kyseinen maissinyyttikin on ritilällä. Niin isot kuin pienet pitävät tästä!

 Ei siis muuta kun grilli kuumaksi ja testamaan. Voin melkein taata, että tämä helppotekoinen nyytti löytyy useamminkin grillipöydästänne ensimmäisen kokeilukerran jälkeen!

Maissi-ruohosipulinyytti

 

  • 1 tlk (400 g) säilykemaissia
  • noin ½ ruukkua ruohosipulia (mitä enemmän, sitä parempi maku)
  • 3-4 suurta ruokalusikallista Crème Bonjour Cuisine ruohosipuli tai salottisipuli ja ruohosipuli-tuorejuustoa
  • alumiinifoliota
  1. Kaada ylimääräiset vedet maissitölkistä ja kaada maissit kulhoon.
  2. Lisää kulhoon hienoksi leikattu ruohosipuli.
  3. Sekoita joukkoon Crème Bonjour Cuisine ja sekoita tasaiseksi.
  4. Revi tai leikkaa kaksi pitkää palaa alumiinifoliota ja aseta ne ristikkäin.
  5. Kaada maissiseos folion keskelle. Yhdistä ylemmän folion päädyt ja sen jälkeen alemman folion päädyt.
  6. Yhdistä foliot paketin päällä, mutta älä kiristä nyyttiä liian tiukaksi, jottei se ala vuotaa.
  7. Grillaa noin 20 minuuttia. Nauti lisukkeena grillatun lihan, kalan tai kanan kanssa!

 

Share